maanantai 6. elokuuta 2012

Muottien purku ja vesiliittymän kaivuu

Valua seuraavana päivänä päästiin jo purkamaan puurakennelmia. Kolme päivää siinä vierähti, kun purettiin muotit, naputeltiin kaikki naulat irti ja kasattiin puutavara siisteihin pinoihin tontin reunalle. Muottien sisältä löytyi se mitä sinne oli laitettukin ja eristeet olivat napanneet ansiokkaasti kiinni betoniin.



Purku- ja siivoustyö piti saada maanantaihin mennessä valmiiksi, jotta kaivurimies pääsisi rakentamaan vesi- ja viemäriliittymää. Kaivuuta varten haimme kaupungilta kaivuuluvan ja ilmoitimme pelastuslaitokselle, mistä kohtaa tie olisi poikki kolmen päivän ajan. Lisäksi askartelimme tielle kyltit, joissa kerrotaan tien olevan tontin kohdalta poikki alkuviikon ajan.

Tänään kaivurikuski ja oma raksatiimimme olivat ahertaneet tontilla. Lapiomiehiä tarvittiin omasta takaa, koska kaivurilla ei voi kaivaa kovin läheltä sähkölinjoja ja vesi- ja viemäriputkia. Onneksi meillä on tässä projektissa apuvoimia!


Etualalla menee sähköt, montun pohjalla punainen putki on viemärijohto ja sen vieressä on vesijohto

Melkoinen monttu!

Hannu-merkkinen lapiomies uppopumpun kimpussa
Raksatiimimme nikkaroima taukotupa sai ruskean työmaapäällikön hyväksynnän. On hieno terassi ja maisemat!