lauantai 21. syyskuuta 2013

Sisäkatot työn alla ja pintamateriaalivalintoja

Yläkerran levytysten jälkeen raksaporukka valui yhden kerroksen alaspäin, kun vuorossa oli alakerran sähkötyöt ja sisäkattojen levytys. Lämminvesivaraaja on nyt kytketty takkaan ja takassa on pyöräytetty ensimmäiset tulet kun hormikatselmuskin meni läpi. Betoniportaissa tuli pientä takapakkia, kun portaiden askelsyvyys on muutaman portaan kohdalla liian lyhyt. Portaita pitää siis vielä hieman fiksata.

Tuttu virolainen rappausporukka aloitti tällä viikolla sisäkattojen tasoitustyöt teippaamalla kipsilevyjen saumat ja paklaamalla kaikki ruuvinkolot ja muut epätasaisuudet levypinnoissa. Ensi viikolla sisäkatot tasoitetaan ja maalataan. Sovimme heidän tehtäväkseen myös ison harkkoseinän ja alakerran muutaman harkko- ja levyseinän tasoittamisen. Ensi viikolla päästään näillä näkymin jo pintamaalaamaan yläkerran seiniä, joissa on siis jo pohjamaali valmiina.

Maalien värisävyt on melko pitkälle päätetty ja muutamaa tehosteseinää lukuunottamatta valkoinen linja pitää koko talossa. Värisävyjen päätöksellä viittaan siihen, että valkoisessakin on mistä valita. Valkoisen sävyjä on uskomattoman paljon, mutta uskon että osumme suht oikeaan nettisurffailuni lopputuleman kanssa. Maalit on valittu kosteutta ja puhdistusta kestäviksi: puolihimmeää Tikkurilan Lujaa kodariin ja vessoihin, Remontti-Ässää muualle. Meinasin päätyä muiden seinien kohdalla Jokeriin, mutta ilmeisesti sekään ei kestä kovin hyvin märällä hankaamista. Meidän zoolandiassa sitä rättiä joutuu meinaan välillä heiluttelemaan seinilläkin.. Kahden tehosteseinän toteutus on vielä hieman auki, mutta yritetään nuijia siihen päätös tässä viikonlopun aikana.

Laatat meille tulee Laattapisteestä. Ihastuin asuntomessuilla yhden kohteen seinälaattaan niin, etten päässyt siitä enää yli. Alla lähikuva tästä kauniista laatasta. Kävimme kyllä ABL-laatoilla hakemassa vertailun vuoksi laattatarjouksen, joka oli sitten lopulta pari tonnia kalliimpi kuin mitä Laattapisteen tarjous, joten sain ne himoitsemani laatat. :) Tosin jouduin tekemään tässä budjetin rajoittamana kompromissin. Sillä ihanalla laatalla tulee nyt kylppäriin yksi tehosteseinä ja ammeen kotelointi. Muut seinät kylppärin tulevat sitten saman kokoisella valkoisella laatalla. Itse asiassa se oli loistava idea myyjältä, valkoinen laatta korostaa kauniisti tätä tehosteseinää ja ammeen kotelointia. Laattapisteen Vantaan myymälässä oli kyllä todella asiantunteva Tiina-niminen myyjä, jolla oli todella paljon sisustuksellista silmää ja hän toi rohkeasti esille omia ideoitaan, joihin oli helppo lähteä mukaan. 

Kylpyhuoneen tehosteseinän laatta

Lattiamateriaalivalintaa olemme arponeet koko rakennusprojektin ajan. Jos meillä ei olisi koiria, olisimme todennäköisesti päätyneet yläkerrassa parkettiin. Tosin kärkikahinoissa oli alkuun pitkään myös betonilattia ja myöhemmin epoksi- ja polyuretaanilattia (jälkimmäinen Helena Karihtalan stailaaman messukohteen innoittamana). Betoni karsiutui jossain vaiheessa pois vaihtoehdoista, koska se on liian kallis toteuttaa sillä riskillä, että lattian haluaa sittenkin muutaman vuoden päästä päällystää, jos/kun keskeneräinen look alkaa tympimään. Polyuretaani osoittautui liian kalliiksi vaihtoehdoksi, koska sen omatoiminen toteuttaminen on melko mahdotonta. Parketti karsiutui lopullisesti pois vaihtoehdoista kesällä, kun olin vanhempieni luona kyläilemässä ja Kila-koiramme rallatteli heidän parkettilattiaansa muhevat vauhtiraidat (pahoittelen edelleen..). En halua harmitella uuteen parkettilattiaan koirien toimesta tulevia jälkiä, vaikka kuinka sanotaan, että elämisen jäljet kuuluvat puun luonteeseen. Ei siinä sitten jäänyt jäljelle kuin yksi vaihtoehto eli meille tulee nyt sitten laattalattia. Lattialämmityshän meillä on molemmissa kerroksissa, joten siltä osin laatalle ei ole estettä. Olen muutaman blogin myötä ihastunut yhteen Laattapisteen laattamalliin, joten Laattapisteen valikoituminen laattatoimittajaksemme tuki tätäkin päätöstä. Yläkerta ja portaat päällystetään samalla vaalean harmaalla laatalla ja alakerta saman sarjan mustalla laatalla. Harmaan laatta on luonnossa paljon vaaleampi, kuin mitä alla olevassa kuvassa.

Yläkerran lattialaatta

Alakerran lattialaatta

Eteiseen kattoon laitoin tilaukseen kolme valaisinta, joissa on musta reunus. Uskon ja toivon niiden sopivan yhteen mustan lattian kanssa. Muuten tila on valkoinen, joten ei kai siitä liian luolamainen tule. Valaisimet saa hauskasti vinoon aseteltua ja ne valaisevat kauniisti myös kattoa. Ei mikään huomaamaton valaisin, mutta saa kait siinä eteisessä jotain jännääkin olla.

Eteisen kattovalaisinsarja
 Tällaisia sisustusjorinoita tällä kertaa. Katsotaan jos seuraavaksi päästään taas itse asiaan eli raksajuttuihin. Loppun vielä yksi kuva meidän laattapäätöksen viimeistelijöistä. On ne ihania. :)

Tonttirajanturvaajat