lauantai 23. marraskuuta 2013

Viikko aikaa muuttoon!

Nyt on kahden käden sormilla laskettavissa aika, jonka jälkeen raksa muuttuu kodiksi. Ensi viikon perjantaina on muuttotarkastus, joka toivon mukaan menee kunnialla läpi. Tavarat on joka tapauksessa pakko kantaa sisään lauantaina, koska väliaikaisasunnon vuokrasopimus päättyy kuun vaihteessa.

Viron pojat saivat katoksen valmiiksi perjantaina. Hienoa, että saatiin tämä hoidettua pois alta ennen lumien tuloa. Työnjälki näyttää hyvältä eli ei voi olla kuin tyytyväinen. Jani viimeistelee ja maalaa katoksen alapuolisen osuuden sitten ensi vuonna.



Isä on saanut laatoitettua ylä- ja alakerran vessojen kotelot ja yläkerran vessan kalusteet on kaappien ovia lukuunottamatta asennettu. Putkarin vinkistä jätimme seinäwckoteloiden päälle ja alaosaan kapeat ilmaraot. Kuulemma riski pönttökotelon homehtumiselle on suuri näissä seinäkiinnitteisissä vessoissa. Ei oteta sitä riskiä. Yläkerran pönttö on kytketty toimintaan ja vettä tulee vessan hanasta. Pieniä juttuja ihmiskunnalle, mutta suuria rakentajille.Vessojen peilit sain tilattua kuluneella viikolla Lasimyynti Tammelasta, kun ne piti teettää mittojen mukaan. Peilit ehditään saamaan ennen muuttoa ja näillä näkymin vessojen valaisimetkin tulevat ensi viikolla postissa.

Alakerran pönttökotelo laatoitettu
Koiranen odottaa eteisessä pääsyä lenkille
Yläkerran "Suomivessa" eli Orasta (hana), Idoa (pönttö ja allas), Kodin Mittakalustetta (kiintokalusteet) ja Puustellia (taso)


Laatoitushommat jatkuvat alakerrassa kovaa vauhtia. Isä on laatoittanut alakerran vessan ja vaatehuoneen lattiaa. Jani laatoittaa kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen lattiaa sekä saumaa kylpyhuonetta. Kodarin kalusteet päästään asentamaan jahka lattia ja kurapiste on laatoitettu ja saumattu.

Kaidelaseista tuli lopulta kolme tarjousta, joissa oli melkoisia hintaeroja. Edullisimman tarjouksen tehneen yrityksen edustaja tuli eilen raksalle tekemään tarkistusmittauksia ja saamme maanantaina kuvia tarkastettavaksi. Lasien toimituksessa on kuulemma loppuvuodesta ruuhkaa ja lasien arvioitu toimitusaika menee alkuvuodelle. Saamme siis ihailla väliaikaiskaiteita siihen asti. No, mihinkäs sitä kiire valmiissa maailmassa...Eihän me niitä välioviakaan saada kuin vasta joulukuun puolella ja epäsuorassa valaistuksessa käytettävistä ledinauhoista on tilattu vasta koepätkä valon värisävyn arvioimiseksi jne jne. ;)

Linssilude ja yläkerran väliaikaiset porraskaiteet
Vielä on tuhat ja sata asiaa tehtävänä ennen lopputarkastusta, mutta yritetään pitää päät kylmänä ja tsempata loppuun asti.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Ulko-ovet lukossa

Ei muuten arvaisi, että ulko-oven painikkeidenkin valitseminen voi olla niin vaikeaa. Etenkin jos sattuu olemaan tällainen arpoja ja pilkun viilaaja. ;) Eilen saimme pienen pakon (kaksi viikkoa muuttoon..) edessä päätöksen tehtyä ja nyt on alakerran ovissa painikkeet ja lukot. Ulko-oven ja kodinhoitohuoneen ovien painikkeet ja lukot ovat abloy:n valikoimasta ja niiden selkeä, moderni muotokieli sopii mielestämme oviin hyvin. Kaupan päälle saimme vielä postilaatikkoon lukon, joka oli sarjoitettu ulko-oven avaimiin.

Kätevää kun on lukkoseppä(kin) omasta takaa
Lähikuva painikkeesta ja lukosta
Virolaisetkin ovat ahkeroineet ja katos alkaa näyttää jo siltä miltä pitäisikin. Appitiimi on rakentanut talon eteen väliaikaiset portaat ja kaiteet sekä fiksanneet terassin kaidetta vastaavan mestarimme ohjeiden mukaisesti. Myös yläkerran väliaikaiset kaiteet on rakennettu ja niitä ihaillaan siihen asti kunnes saadaan lopulliset lasikaiteet. Vasta yksi kaidetarjous on tullut pienen muistuttelukierroksen jälkeen. 

Katos alkaa näyttämään jo katokselta
Väliaikaiset portaat vai jättäisikö nämä pysyvästi? ;)
Sain eilen portaiden korkean seinän maalattua loppuun Tikkurilan tunto-maaleilla eli sekin projekti on nyt päätöksessä. Maalitkin riittivät juuri (tähän väliin hyvästä maalitarjouksesta kiitos Henrikille!) ja vähän jäi jemmaan maaleja korjausvaraksi. Jani asenteli eilen saareketta ja se kadoksissa ollut yläkaapin ovikin löytyi.. Se oli jostain syystä yksittäispakattu erilleen muista ovista ja nyt se paketti vasta osui käteen. Isä laatoitti yläkerran vessan seinäkoteloa ja Jani saumasi loppuun yläkerran lattiat. Vessojen seinäkotelot laatoitetaan samalla laatalla kuin kylppärin ja kodarin lattiat. Laattapisteen myyjän mukaan tällä saadaan sidottua kodin pesutilat toisiinsa. Kiva idea ja pieni laatta näyttää vessan seinällä ihan hauskalta. Muuta laattaa ei vessan seinille näiden koteloiden lisäksi tulekaan.

Jani laatoitti viikolla eteisen lattian (lattiapesua odotellessa)
Struktuuriseinät maalattu
Hannu laatoittaa vessan seinäkoteloa
Saarekkeen asennus menossa
Parin millin mittaheitto aiheuttaa päänvaivaa päätylevyjen kanssa

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Muutto lähenee, pidot paranee?

Heikompaa voisi jo hirvittää, sillä muuttoon on aikaa enää 2,5 viikkoa. Vakaa usko on kuitenkin edelleen siihen, että saamme muuttoluvan. Sormet ristiin kainaloita myöden!

Keittiö on jo saanut muotoaan, kun Jani ja Hannu asensivat pitkälle seinälle tulevat kaapit ja koneet. Kaapistot istuvat täydellisesti välitilan ikkunoiden kanssa. Huh helpotusta! Kylmäkoneet ja astianpesukone saavat vielä päälleen kalusteovet jahka ne ehditään asentamaan. Saarekeliesituuletinkin on jo paikoillaan ja odottelee alleen kaappeja. Yksi yläkaapin ovi uupui toimituksesta ja se saadaan toivon mukaan mahdollisimman pian. Oma panokseni keittiöön oli sivuseinän maalaustyö. Siitä tuli aika hieno, vaikka itse kehunkin. Olohuoneeseen on tulossa samanlainen takan taakse, niin saadaan yhtenäisyyttä tilaan. Tästä ideasta on kiittäminen sisustussuunnitelmastamme vastaavaa Susannaa, kuten keittiön kalustesuunnitelmastakin. 

Keittiö hahmottuu paikoilleen
Keittiön struktuuriseinä
Jani on aina ehtiessään saumannut yläkerran lattiaa ja laatoittanut alakertaa. Hannu on puolestaan heilunut taltan varressa irroittaen huonoa laatoitusjälkeä, joka huom! ei ole meidän omien poikien käsistä syntynyttä. Kaikki pitäisi tehdä itse...

Pieni pilkahdus kylppärin laatoituksista
Laatoituksen korjaus menossa -ei niin mieltä ylentävää puuhaa

Jani on tehnyt loppuun iv-koneen asennuksen ja kone on kytketty toimintaan. Samoin huonekohtaiset termostaatit lattialämmitykselle on asennettu. Hannu on rakentanut kotelot kahden makuuhuoneen nurkassa kulkeville putkille ja vessojen seinäkotelot on myös syntynyt appiukkotiimin toimesta. Kaikkea tätä ja paljon muuta on tapahtunut viime viikkoina.

Putkien kotelointi
Nyt kelpaa säädellä lämmitystä
Talon eteen tulevan katoksen työt on myös saatu käyntiin. Katos tulee siis autokatoksen päälle ja talon eteen aina ulko-oven päälle asti. Saadaan kattopellit paikoilleen ennen talvea, jotteivat pellit ota liikaa itseensä tontilla varastoinnista. Katostyö siis ulkoistettiin, mutta aika paljon se jostain syystä näyttää omiakin miehiä työllistävän.

Jani jelppaa viron poikia katoksen metallipalkkien kanssa
Vaimon hommaksi on jäänyt erinäiset hankinnat. Viime viikoina on tilattu mm. sisäovet Skaalalta ja päämakuuhuoneen liukuovikaapistot VM Mittakalusteelta. Lisäksi olen laittanut portaiden lasikaiteista tarjouspyyntöjä. Toivon mukaan tällä viikolla tulee joitain tarjouksia niistä. Joudumme joka tapauksessa rakentamaan väliaikaiset kaiteet portaisiin, jotta saamme muuttoluvan. Näitä väliaikaisratkaisuja rakentamaan on valjastettu oma appitiimimme Hannu ja Reino.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Pintojen kimpussa

Mistä tietää, että muuttoon on enää viisi viikkoa aikaa? Siitä että raksaajat kotiutuvat ilta illalta aina vaan myöhemmin kotiin. Ennätys arki-iltana taitaa olla tähän mennessä klo 23.30. Aika hurjaa.

Viime päivinä on pintamaalattu seiniä, aloiteltu takan kuoren rakentamista, tehty vedeneristyksiä kylpyhuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen, laatoitettu ja yllätys yllätys..tehty portaita uudelleen.

Edellinen portaiden korjausliike ei tuottanut toivottua lopputulemaa eli portaissa oli edelleen hankala kulkea. Toisekseen portaisiin tuli lisävalulla hassut kynnykset, joista emme olleet kovin innoissamme. Ei siinä sitten muu auttanut kun ryhtyä korjaamaan toisten työnjälkeä, vaikkei siihen olisi nyt enää ollut aikaa.

Tässä taas kuvapäivityksiä kuluneilta parilta viikolta.

Takan kuorta hahmotellaan paikoilleen
Khh:n vedeneristeeseen kaivon paikkaa leikkaamassa
Saunan seiniin menossa pohjuste ja vedeneristettä
Ruuvinreiät ja saumat erikseen kertaalleen vedeneristetty
Kurapiste työn alla
Kolmas kerta toden sanoo...
Jani suunnitteli portaat uusiksi muuttaen portaiden nousua ja etenemää. Sitten eikun piikkaamaan ja rakentamaan uusia valumuotteja. Tässä jo lopputulosta muottien purun jälkeen

Nyt portaat ovat oikeasti todella hyvät kulkea jopa kulmissa eli kannatti todellakin tehdä korjausliike, vaikka siihen upposikin paljon työtunteja
Jani laatoittaa ensimmäistä kertaa elämässään. Kyllä se pitää paikkansa, että kun tarpeeksi kauan hieroo tyhjällä lompakolla otsaansa, oppii tekemään yhtä sun toista ;)
Alakerran vierashuone saa lattiapintaa. Vaikka omaani kehunkin, niin Janin työnjälki on huomattavasti parempaa kuin yläkerran lattian laatoittaneen ammattimiehen
Kodinhoitohuoneen laatoituksesta vastaa myös armas siippani. Tässä laatoitettuna kaappien alle tuleva lattiaosuus.
Yläkerran yksi makuuhuoneista laatoitettuna ja saumattuna. Jani saumaa kaikki yläkerran lattiat, vaikka yläkerran laatoitus ulkoistettiinkin ajan säästämiseksi.Tämä oman työn osuus on toki huomioitu laatoitusdiilissä

Yläkerran vessan seinien pintamaalaus menossa
Ohjelmaa alkavalle viikolle: keittiön kaapit odottavat asennusta

torstai 10. lokakuuta 2013

Tasoitteluviikoilta laatoitukseen

Viron pojat saivat vihdoin eilen viimeisen tasoittamansa seinän pohjamaalattua. Nyt on siis kaikki asuintilojen katot ja seinät tasoitettu, katot maalattu ja seinät pohjamaalattu. Isäni on aloittanut yläkerrassa pintamaalausta. Päädyimme maalaamaan yläkerran vessan lisäksi myös ikkunoiden smyygit Luja-maalilla, niin kestävät sitten ikkunoiden pesun yhteydessä kovempaakin hankausta.

Iloinen maalari ja valmista seinää
Suurin osa laatoista on saapunut tontille, joten raksatiimi on saanut kasvattaa habaa urakoidessaan 5 000 kg laattoja pihalta sisälle. Porraslaatoissa oli käynyt myyjällä pieni moka ja laatat tulivat väärän värisinä. Oikeat laatat saapuvat arviolta ensi viikon jälkeen.

Yläkerran ja alakerran laatat sekä vääränsävyinen porraslaatta
 Laatoitushommat alkoivat hieman yllättäen jo tänään yläkerran lattian osalta. Emme tosin pistä tätä olleenkaan pahaksemme. ;) Päädyimme 1/2 laattajakoon alunperin ajatellun 1/3 laattajaon sijaan, kun laatoittajan mielestä 1/2 jaolla tulee vähemmän hukkapaloja. Lisäksi laatoituskuvia netistä vertailtuani 1/2 laattajako näytti mielestäni rauhallisemmalta kuin 1/3 jako. Tasajaolla 30x60-laatta näytti omaan silmääni hieman kylpyhuonemaiselta, joten 1/2 jaolla mennään. Yläkerran laatoittaa siis ammattitimpuri, alakerran laatoituksen on Jani suunnitellut tekevänsä itse.

Ensimmäiset laatat yläkerran lattiassa
Laatoittajan työvälineitä, mm. linjaviivat lattiassa, laser ja vatupassit
Keittiön ja kodinhoitohuoneen kalusteet sekä keittiön kodinkoneet tulivat viime viikolla. Olisivat saaneet tulla myöhemmässä vaiheessa, mutta tätä ei voinut enää muuttaa. Saimme jo valmiiksi taistella sen kanssa, että kalusteet tulevat vasta sovittuna päivänä, kun niitä oltiin tuomassa jo kahta viikkoa aikaisemmin. Ei tästä episodista sen enempää. Kävimme Messukeskuksessa pidetyssä Expert expossa ostamassa pyykinpesukoneen ja kuivausrummun sekä astianpesukoneen. Nyt on kaikki kodinkoneet hankittuna. Enää keskuspölynimuri uupuu porukasta, mutta sen hankkimiseen asti pärjätään kyllä perässä raahattavalla versiolla. 

Porrasaskelmiin rakennettiin porrastyöstä vastanneen timpurin toimesta uudet valumuotit, joilla tehtiin lisävalu askelmitan kasvattamiseksi. Nyt niiden osalta on tehty kaikki voitava. Toivotaan, että portaat ovat nyt helpompikulkuiset. Aiemmin mainitusti portaat pinnoitetaan lopuksi laatalla. 

Lähikuva muoteista

Lisävalu ylhäältäpäin
Viime viikonloppuna Jani ja isäni puuhasivat välikatossa mm. villoittaen ja asentaen liesituulettimeen äänenvaimenninta, mikä estää lentoliikennemelun kantautumista sisätiloihin. Kiitos vinkistä kuuluu naapurillemme. Tällä viikolla pitäisi vielä tulla välikattoon puhallusvilla, mutta toistaiseksi ei ole kuulunut mitään tästä toimituksesta. Omatoimivilloittamisella pyrittiin siis varmistamaan, että villaa tulee varmasti joka paikkaan. 

Eteisen kattovalaisimet saapuivat viime viikolla Italiasta ja ne ovat kyllä aika hienot. Sain myös vihdoin vertailtua poreammeita ja kilpailutettua virolaiset ammefirmat. Päädyttiin tilaamaan Baltecon poreamme virolaiselta jälleenmyyjältä, jolta sain lopulta parhaan hinnan kevyen puristelun jälkeen. Samoja ammeita myy Suomessa Laattapiste ja tässä kohden täytyy sanoa, että lahden toiselle puolelle kannattaa suunnata katseensa, jos poreammetta mielii ja kukkarossa oleva setelinippu ei hankaloita kyykistymistä. Tismalleen sama amme hanalla, lämmittimellä ja muulla tilbehöörillä tuli rahdin kanssa yli 2 000 euroa halvemmaksi Virosta tilaten kuin mitä se Suomessa olisi ollut. Vaikka joulusaunaan ei tänä vuonna päästä, niin ainakin pääsemme lillumaan joulukylpyyn. :)

Ajatuksia on suunnattu tässä muutaman päivän ajan myös ensi kevääseen ja pihahommiin. Pääsin onnekseni Vantaan aikuisopiston suositulle pihasuunnittelukurssille Eija Keckmanin oppiin ja alunperin epätoivoiselta vaikuttanut pihaprojekti ei tunnu enää ihan niin epätoivoiselta. Tällä viikolla suunniteltiin pihalle toimintoja ja rakenteita ja ensi viikolla päästään jo valitsemaan kasveja.


lauantai 21. syyskuuta 2013

Sisäkatot työn alla ja pintamateriaalivalintoja

Yläkerran levytysten jälkeen raksaporukka valui yhden kerroksen alaspäin, kun vuorossa oli alakerran sähkötyöt ja sisäkattojen levytys. Lämminvesivaraaja on nyt kytketty takkaan ja takassa on pyöräytetty ensimmäiset tulet kun hormikatselmuskin meni läpi. Betoniportaissa tuli pientä takapakkia, kun portaiden askelsyvyys on muutaman portaan kohdalla liian lyhyt. Portaita pitää siis vielä hieman fiksata.

Tuttu virolainen rappausporukka aloitti tällä viikolla sisäkattojen tasoitustyöt teippaamalla kipsilevyjen saumat ja paklaamalla kaikki ruuvinkolot ja muut epätasaisuudet levypinnoissa. Ensi viikolla sisäkatot tasoitetaan ja maalataan. Sovimme heidän tehtäväkseen myös ison harkkoseinän ja alakerran muutaman harkko- ja levyseinän tasoittamisen. Ensi viikolla päästään näillä näkymin jo pintamaalaamaan yläkerran seiniä, joissa on siis jo pohjamaali valmiina.

Maalien värisävyt on melko pitkälle päätetty ja muutamaa tehosteseinää lukuunottamatta valkoinen linja pitää koko talossa. Värisävyjen päätöksellä viittaan siihen, että valkoisessakin on mistä valita. Valkoisen sävyjä on uskomattoman paljon, mutta uskon että osumme suht oikeaan nettisurffailuni lopputuleman kanssa. Maalit on valittu kosteutta ja puhdistusta kestäviksi: puolihimmeää Tikkurilan Lujaa kodariin ja vessoihin, Remontti-Ässää muualle. Meinasin päätyä muiden seinien kohdalla Jokeriin, mutta ilmeisesti sekään ei kestä kovin hyvin märällä hankaamista. Meidän zoolandiassa sitä rättiä joutuu meinaan välillä heiluttelemaan seinilläkin.. Kahden tehosteseinän toteutus on vielä hieman auki, mutta yritetään nuijia siihen päätös tässä viikonlopun aikana.

Laatat meille tulee Laattapisteestä. Ihastuin asuntomessuilla yhden kohteen seinälaattaan niin, etten päässyt siitä enää yli. Alla lähikuva tästä kauniista laatasta. Kävimme kyllä ABL-laatoilla hakemassa vertailun vuoksi laattatarjouksen, joka oli sitten lopulta pari tonnia kalliimpi kuin mitä Laattapisteen tarjous, joten sain ne himoitsemani laatat. :) Tosin jouduin tekemään tässä budjetin rajoittamana kompromissin. Sillä ihanalla laatalla tulee nyt kylppäriin yksi tehosteseinä ja ammeen kotelointi. Muut seinät kylppärin tulevat sitten saman kokoisella valkoisella laatalla. Itse asiassa se oli loistava idea myyjältä, valkoinen laatta korostaa kauniisti tätä tehosteseinää ja ammeen kotelointia. Laattapisteen Vantaan myymälässä oli kyllä todella asiantunteva Tiina-niminen myyjä, jolla oli todella paljon sisustuksellista silmää ja hän toi rohkeasti esille omia ideoitaan, joihin oli helppo lähteä mukaan. 

Kylpyhuoneen tehosteseinän laatta

Lattiamateriaalivalintaa olemme arponeet koko rakennusprojektin ajan. Jos meillä ei olisi koiria, olisimme todennäköisesti päätyneet yläkerrassa parkettiin. Tosin kärkikahinoissa oli alkuun pitkään myös betonilattia ja myöhemmin epoksi- ja polyuretaanilattia (jälkimmäinen Helena Karihtalan stailaaman messukohteen innoittamana). Betoni karsiutui jossain vaiheessa pois vaihtoehdoista, koska se on liian kallis toteuttaa sillä riskillä, että lattian haluaa sittenkin muutaman vuoden päästä päällystää, jos/kun keskeneräinen look alkaa tympimään. Polyuretaani osoittautui liian kalliiksi vaihtoehdoksi, koska sen omatoiminen toteuttaminen on melko mahdotonta. Parketti karsiutui lopullisesti pois vaihtoehdoista kesällä, kun olin vanhempieni luona kyläilemässä ja Kila-koiramme rallatteli heidän parkettilattiaansa muhevat vauhtiraidat (pahoittelen edelleen..). En halua harmitella uuteen parkettilattiaan koirien toimesta tulevia jälkiä, vaikka kuinka sanotaan, että elämisen jäljet kuuluvat puun luonteeseen. Ei siinä sitten jäänyt jäljelle kuin yksi vaihtoehto eli meille tulee nyt sitten laattalattia. Lattialämmityshän meillä on molemmissa kerroksissa, joten siltä osin laatalle ei ole estettä. Olen muutaman blogin myötä ihastunut yhteen Laattapisteen laattamalliin, joten Laattapisteen valikoituminen laattatoimittajaksemme tuki tätäkin päätöstä. Yläkerta ja portaat päällystetään samalla vaalean harmaalla laatalla ja alakerta saman sarjan mustalla laatalla. Harmaan laatta on luonnossa paljon vaaleampi, kuin mitä alla olevassa kuvassa.

Yläkerran lattialaatta

Alakerran lattialaatta

Eteiseen kattoon laitoin tilaukseen kolme valaisinta, joissa on musta reunus. Uskon ja toivon niiden sopivan yhteen mustan lattian kanssa. Muuten tila on valkoinen, joten ei kai siitä liian luolamainen tule. Valaisimet saa hauskasti vinoon aseteltua ja ne valaisevat kauniisti myös kattoa. Ei mikään huomaamaton valaisin, mutta saa kait siinä eteisessä jotain jännääkin olla.

Eteisen kattovalaisinsarja
 Tällaisia sisustusjorinoita tällä kertaa. Katsotaan jos seuraavaksi päästään taas itse asiaan eli raksajuttuihin. Loppun vielä yksi kuva meidän laattapäätöksen viimeistelijöistä. On ne ihania. :)

Tonttirajanturvaajat

perjantai 30. elokuuta 2013

Elokuun kuulumisia raksalta

Vielä ehtii kirjoittamaan yhden pakollisen päivityksen tällekin kuukaudelle. Näitä työvaiheita on ihan hyvä kuvailla, kun raksaajille itselleen on vähän epäselvää, että ollaanko me saatu elokuussa mitään aikaan. Ja onhan se työmaa taas edennyt.

Elokuun aikana on tehty terassille pohja ja väliaikaiset kaiteet, räystäät ja rännit asennettu, betoniportaiden muotit rakennettu ja portaat valettu, vesitakkaan asennettu piippu ja vesiputket, putkitöitä jatkettu, yläkerran kaikki sähköt asennettua (ja samalla valaistus lyöty lukkoon), yläkerran katto koolattu loppuun ja levytetty makuuhuoneita lukuun ottamatta. Hannu-isäni on myös "luppoajalla" hakannut meille polttopuita ja nyt alkaa olla iso koivupöllivuori selätettynä ja meillä useamman talven polttopuut turvattuna. Kovasti kiitollisia ollaan tästä!

Suurin helpotus meille oli talon sisäportaiden saaminen työn alle ja pinnoitusta vaille valmiiksi. Ehdimme jo kyselemään tarjouksia portaiden toteuttamisesta siporexilla, kun olimme siinä käsityksessä ettei meille voi laittaa betoniportaita. Tuttu timpuri käski kuitenkin unohtamaan siporexin, ellemme halua narisevia portaita. Lisäksi hänen mielestään siporex-portaille tulee yllättävän kova hinta verrattuna betoniportaisiin. Saimme rakennesuunnittelijalta lopulta siunauksen betoniportaille ja sellaiset meille nyt sitten tuli, kuten olimme alunperin toivoneetkin.

Tässä vielä kuvia elokuun suorituksista.

Jani ja Hannu tekivät terassiin rungon (kaato talon seinästä poispäin)

Hannu ja Reino askartelivat terassiin väliaikaiset kaiteet
Tässä asennetään rännejä talon taakse
Tuttu timpuri tuli tekemään meille betoniportaat
Jani osallistumassa porrasprojektiin poraamalla reikiä raudoituksille
Portaiden runko muotoutuu
Portaiden alapuolen tukirakennelmia betonivalua varten
Vastaavamme mukaan meidän portaissa on rautaa niin että kelpaa ajaa junallakin päältä
Valumuotti ylhäältäpäin
Portaat valettiin eilen (noin 1,5 kuutiota betonia siihen arviolta meni)
Valetut portaat ylhäältäpäin
Sähköä sähköä
Olohuoneen katon sähköpiuhahässäkkä (onni on oma sähkömies, joka jaksaa toteuttaa kaikki hullut valaistusideat)

Piippu on Härmä Airin ja piipun asennus otettiin ulkopuolisilta
(tosin Jani joutui siinäkin tekemään kohtuuttoman paljon omaa työtä korjaillessaan ja vahtiessaan asennustyötä)
Jani laittaa eristettä ja höyrynsulkua piipun yläosaan, Reino sahailee koolauksia kattoon
Vesitakan kupariputket kytketty (tässä oli ammattiputkari asialla)
Sisäkaton levytykset käynnissä (levyjen nostamisessa apuna kuvan punainen härveli)
Levyjä tulee sisäkattoon kaksi kerrosta päällekkäin
Levytykset etenevät keittiö-olohuone-akselilla

Viimeistä palaa viedään olohuoneen kattoon

Jäljellä enää epäsuoran valaistuksen kotelon rakentaminen ja levytys
Jälkiviisaana voidaan todeta, että valaistussuunnittelijan käyttäminen olisi säästänyt aika monta aivosolun puristuskertaa. On yllättävän hankalaa yrittää hahmottaa, millaisilla ratkaisuilla avaraan tilaan saa riittävästi valoa pimeään vuodenaikaan ja mihin kohtiin valaisimia kannattaa sijoitella ottaen huomioon mahdollisuudet kalustaa tilaa useammalla kuin yhdellä tavalla. Nyt jää nähtäväksi miten me amatöörit hommassa onnistuimme.  

Hommat raksalla jatkuvat ja nyt otetaankin oikein kunnon loppukiri, sillä irtisanoimme tänään tilapäisasuntomme. Olemme siis marraskuun viimeisenä päivänä joko uudessa kodissa tai anopin helmoissa...jaiks! ;)