perjantai 2. marraskuuta 2012

Pimeää ja kylmää, niistä on raksaajan illat tehty

Huh! Päivitykset sen kuin hidastuu ja illat pimenevät. Liekö talvi tulossa? ;) Viikonloppu meni kylmissä olosuhteissa, -8.5C aamulla lähtiessämme raksalle. Tuli väkisin mieleen, kuinkahan meidän vesimittari voi? Olimme askarrelleet sille vanerisen kotelon joka oli vuorattu 50mm:llä EPS kerroksella, mutta riittikö se pitämään pakkasen poissa? Lisäksi vesiputki on eristetty myös alapohjassa. Varmuudeksi piti kuitenkin menomatkalla hakea pakkasvahti jonka tarkoitus on pitää vesimittarikotelo plussan puolella. Pelko vedenpaisumuksesta oli kuitenkin turha, kotelo oli taistellut pakkasta vastaan ja ottanut siitä erävoiton, tällä erää.


Ulkopakastin toimii

Luonnon omaa taidetta
Viikonloppu nostettiin seinää kunnes Triplot loppuivat. Tämä meni omaan piikkiin, olisi pitänyt taas tilata hyvissä ajoin lisää vaikka tilaa onkin niukasti, mutta pitäisi vaan uskoa että kun seinää nostetaan, niin harkotkin vähenevät ihan vauhdilla ja tilaa tulee.

Viikonlopun saldo kuvina.


Järkyttävä sotku harkkojen työstämisen takia.

Olohuoneen nurkka

Näkymä olohuoneen länsi-ikkunasta

Näkymä toisen makkarin ikkunasta.


Päivätöissä pitää tankata välillä että taas jaksaa iltaisin... Vety x 2 + rasvallinen maito :D Lappeenrannan oma herkku!