torstai 11. lokakuuta 2012

Alakerran seinät valettu ja päätyjen kiviseinät pystytetty

Kuten otsikko kertoo, maanantaina kurvasi betoniauto pihaan ja nyt on alakerran seinät valettu. Betoniauton kuskina oli ollut aiemmilta kerroilta tuttu hyvä kuski, jonka kanssa homma toimi hienosti. Mitä nyt vettä oli satanut kuin saavista kaatamalla koko valun ajan.

Valun jälkeen jäsenet R&H laittoivat hihat heilumaan ja eilen oli talon päätyihin tulevat kiviseinät nostettu viimeistä kiveä myöten pystyyn! Ei ole meinaan ihan kevyttä hommaa puskeä niitä n. 25 kg harkkoja parin-kolmen metrin korkeuteen.

Kuten näkyy, valettu on (kuvaajan puutelineillä tutisevat polvet ei onneksi välity kuvasta)
Takan alle tulevaa muuria nostettiin viikonloppuna, jotta siihenkin saatiin tehtyä valu

Autokatos on harjakorkeudessa!

Terassin alle tuleva kivimuuri on sekin nyt viimeistä kiveä myöten pystytetty!

Tässä vaiheessa "terassilta" on vielä jonkin verran matkaa maanpinnalle


Autokatoksen seinä takaa - on siihen mennyt kiveä (yhteensä korkeutta on 4,5 metriä anturasta)
Perjantaina pitäisi sitten yläkerran ontelolaattojen saapua. Saa nähdä tuleeko nyt kaikki kerralla ehjänä, vai tönitäänkö siellä tehtaan pihalla taas osa laatoista murskaksi. Koputetaan puuta..