lauantai 13. lokakuuta 2012

1. kerroksella katto päällä

Alkuviikosta saimme seinien valun tehtyä ja ontelot saapuivat perjantaina. Ensimmäinen rekka kurvasi pihaan heti nosturin perään joten pääsimme heti tosi toimiin. Tosin ensimmäisenä asennettavaa laattaa ei ollut ensimmäisessä kuormassa, joten sitten piti alkaa soveltaa mutta hanskasimme homman taas kerran kotiin!

"Toisen epäonni on toisen onni", sopi kerrankin meille. Pian ensimmäisen rekan jälkeen tulikin jo toinen jonottamaan, vaikka alunperin oli sovittu 1,5h kuljetusten välille. Nyt meille ei tullut ollenkaan odotusaikaa nosturille, joka muuten maksaa sen 100€/h, vaan pääsimme heti nostamaan seuraavaa kuormaa. Tämä johtui kuskin mukaan siitä että edelliselle työmaalle mentäessä siellä ei ollut nosturia edes tilattu, joten ei voinut muuta kuin viedä laatat takaisin ja ottaa meidän kuorma kyytiin.

Appi "R" asentaa jo rutiinilla kuskin kanssa onteloita nostopuomiin

Kuskilla lokoisat oltavat
Ensimmäinen laatta asennettu
Vähiin käy ennenkuin loppuu. Tämä projekti uhkaa olemaan valmis laattojen osalta

Kellarilla katto pään päällä
Asennusten jälkeen alkoi tukkeiden laitto ettei kura valu alakertaan valun aikana, rappusten teko, telineiden purkua yms muuta mukavaa, kuten raudoitusta rengasterästyksen muodossa.

Työmaa raput, ei mitkään rimpulat




Ja kaiteet pitää tietenkin olla ettei kukaan putoa pikahissillä alas

Maanantaiksi on tilattu taas valua, onteloiden saumavalua varten ja tarkoituksena myös valaa vinoa pintaa autokatokseen ja yksi pilari terassin päätyyn. Huomenna on kiireinen päivä, jotta saamme kaikki valmiiksi ennen sitä.