keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Ruudun takaa...

Kuten viimeksi lupailtiin, ikkuna-asennus tapahtui eilen tiistaina. Asennustyön teki kaksi miestä,jotka tulivat Skaalan kautta. Asennusporukka oli hoitanut myös työssä tarvittavan nosturin, jolla isot ikkunat nostettiin yläkertaan. Nosturille oli löytynyt käyttöä 3,5 tunniksi. Yläkerran ikkunoiden asennuksessa ei ollut ongelmia, vaikka aukkoihin oli leikattu kynnykset, joten ikkunoita ei saanut suoraan ulkokautta nostettua paikoilleen. Nosturi nosti ikkunat sisäpuolelle ja sitten sisäkautta asennettiin paikoilleen.

Kiilat odottamassa ikkunaa


Ensimmäinen ikkuna ja heti jouduttiin ottamaan nosto uusiksi. Imukupit kiinnitetty normaaliin tapaan ulkopintaan...

... mutta kyseinen ikkuna asennettiin tällä tavalla, joten imukupit piti laittaa sisäpuolelle.





Tässä näkee ikkunan sävyn verrattuna ikkunattomaan näköalaan.

Asentajilla oli tehtaan kello viheltänyt klo 16.00 ja he lupasivat tulla seuraavana aamuna jatkamaan. Eilen saatiin siis yläkerran kaikki ikkunat asennettua ja terassin ovi nostettua yläkertaan. Lisäksi alakerrassa oli nostettu isot ikkunat paikoilleen, mutta niitä ei vielä ehditty vaahdottamaan. Tänään oli sitten kiinnitetty kaikki alakerran ikkunat ja asennettu yläkerran terassin ovi. Alakerran ovien asentaminen jää meille itselle, kun ovien asennus ei kuulunut sopimukseen. Yläkerran terassin oven Skaalan kaverit asensivat poikkeuksellisesti, koska alakerrasta jätettiin kaksi pientä ikkunaa asentamatta. Nämä pienet ikkunat asennamme itse myöhemmin, jahka lumi talon takaa ja päädystä sulaa.

On muuten aivan erinäköinen talo kuin mitä ennen ikkunoita. Siis se näyttää jo talolta, ainakin omaan silmään. Tässä vähän kuvanäytettä, niin voi verrata edellisen blogimerkinnän kuviin.

Talo edestä eilen

Talo autokatoksen päädystä

Ikkunat talon takana - tuonne keskivaiheille lumikasan alle tulee ehkä kylppärin ikkuna (Jani haluaa nähdä ensin, miten sulamisvedet keväällä käyttäytyvät talon takana ja sen jälkeen ratkeaa ikkunan kohtalo)


Lähikuvaa sisäpuolelta sen jälkeen kun ikkuna on asennettu (työkaluina kiiloja, ruuveja ja uretaania)

Kiinnostunut naapuri ihailee meidän ikkunoita ;)

Kuvaan on päässyt myös uudet telineet, jotka hankittiin sisähommia helpottamaan

 Eilen pilkun viilaajan luonteeni pääsi taas hyötykäyttöön ja bongasin yhdestä ikkunasta käytetyn (mustunut ja kitillä sotkettu) sälekaihtimen säätönupin. Se on varmaan tehtaalla vahingossa jäänyt ikkunaan. Samaten alakerran isojen ikkunoiden karmissa näkyi jo kauempaa iso kittiläikkä, mikä on jäänyt hiomatta ja maalaamatta. Näiden lisäksi tänään oli löytynyt joitain muitakin puutteita laadussa (mm. terassi oven karmissa iso skraadu). Näitä Jani oli käynyt läpi asentajien kanssa ja kaikki oli merkattu ylös. Nämä hoidetaan kuntoon myöhemmin siten, että Skaalalta tullaan tekemään tarvittavat korjaukset. Kai se vaan niin on, että priimaa on vaikea enää nykyään saada mistään.