torstai 11. heinäkuuta 2013

Mentiin metsään, tosin ei rappaustöissä

Ollaan isän kanssa puuhasteltu alkuviikko raksalla metsätöiden parissa. Viime vuonna kaadetut koivupöllit on ollut talven yli hyvässä jemmassa metsässä. Nyt isä höykkäsi niiden kimppuun moottorisahan, taltan ja kirveen voimin. Minä työnsin kottikärryillä valmiita klapeja talon taakse ja tein niistä pinoja. Kahden päivän aikana saatiin tehtyä (siis isä sai...) puolet pölleistä ja polttopuita taitaa olla jo nyt useamman vuoden tarpeisiin. Pitää ottaa pinoista kuva sitten kun loputkin pöllit on tehty polttopuiksi.

Kahden päivän urakka loppusuoralla


Rappaustyö etenivät samalla ja talo oli keskiviikkoaamuun mennessä sudittu silcomaalilla valkoiseksi. Keskiviikkona pojat aloittivat myös rappaamisen talon päädyn korkeista pilareista ja ikkunasmyygeistä. Tällä viikolla tulee kuulemma valmista.

Talo pohjamaalattuna
Purkki poikineen sisältää talon rappausvärit
Iloiset rapparit pilareiden kimpussa
Käsipelillä tapahtui ainakin pilareiden ja ikkunasmyygien rappaus

Tässä rapataan smyygejä
Isä jatkoi alakerran levytyshommia ja tässä eteinen levytettynä