sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Soijaa pukkaa..

.. on meinaan melkoinen kiire päällä raksalla. Ensi viikon keskiviikkona tulee asentajat laittamaan yläkertaan lattialämmitysputket ja perjantaille on tilattu yläkerran lattiavalu. Piti viikonloppuna repäistä ja mennä elokuviin ensimmäistä kertaa sitten viime kevään, mutta ei antanut aikataulut periksi. Leffaillan sijaan jyrytettiin ontelolaattaan läpivientejä sähköille. Tässä vähän kuvapäivitystä viime bloggauksen jälkeen tapahtuneista raksahommista.

Ilmastointiputkia (eristäminen vaiheessa)
Tätä reikää jyrsittiin niin että meinasi paikat lähteä suusta
Nämä kolme kaveria tuohon yllä mainittuun reikään päätyivät. Kiinnitettynä autotallin kattoon.  
Yläkerran kattoon viritettiin pressut, jotta lämpö pysyisi paremmin sisällä lattiavalua ajatellen. ei ehditty levyttämään katto, mikä olisi ollut paras ratkaisu
Takan tukimuurin kotelointia. Yläkerran lattiavalussa tukimuuri valetaan yhtenäiseksi lattian kanssa
Samaa kotelointia yläpuolelta. Reino pääsi verestämään raudoitusmuistoja...
Rappusten ympärys on kokonaan koteloitu, niin pysyy kurat yläkerrassa. Edessä oleva harmaa putki on vesitakkaa varten asennettu.

Kotelointi toiselta puolelta
Yksi sähköjä varten tehdyistä läpivienneistä

Tässä vähän isompi nippu läpivientejä yläkerran sähköille

Keittiön vesi- ja viemäriläpiviennit
Radon ja viemärin tuuletukselle varattu aukko. Kiireen vuoksi joutuu jättämään parin läpiviennin teko valun jälkeen.

Tsek tis aut, meidän ulko-ovi <3 (Ei ole ovi vinossa vaan kuvaaja)


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Ääniloukut valmiit

Tänään saimme ääniloukut tehtyä ja tuulisiteen kattoon. Taas yksi etappi alkaa häämöttää maalia. Huomenna alamme väkertämään IV kanavia yläpohjan osalta, jotta saamme yläpohjan suljettua, jolloin voimme nostaa myös yläkerran lämpötilaa. Alakerrassa alkaa lämpö jo nousemaan miinukselta plussan puolelle nyt kun ikkunat on asennettu ja raksalämppäri posottaa täysillä ja lisäksi vielä lamppuöljyllä toimiva säteilylämmitin. Hetken varmasti ottaa, että talon rungon lämpötila alkaa muuttumaan plus merkkiseksi.

Kuvassa näkyy tuuliside ( iso X ), tai jokin mikä lie oikealta nimitykseltään

Ääniloukkuihin meni 10 pkt villaa ja vähintään 30 kipsilevyä. Toivotaan että niistä sitten on jotain hyötyäkin.

Ruudun takaa...

Kuten viimeksi lupailtiin, ikkuna-asennus tapahtui eilen tiistaina. Asennustyön teki kaksi miestä,jotka tulivat Skaalan kautta. Asennusporukka oli hoitanut myös työssä tarvittavan nosturin, jolla isot ikkunat nostettiin yläkertaan. Nosturille oli löytynyt käyttöä 3,5 tunniksi. Yläkerran ikkunoiden asennuksessa ei ollut ongelmia, vaikka aukkoihin oli leikattu kynnykset, joten ikkunoita ei saanut suoraan ulkokautta nostettua paikoilleen. Nosturi nosti ikkunat sisäpuolelle ja sitten sisäkautta asennettiin paikoilleen.

Kiilat odottamassa ikkunaa


Ensimmäinen ikkuna ja heti jouduttiin ottamaan nosto uusiksi. Imukupit kiinnitetty normaaliin tapaan ulkopintaan...

... mutta kyseinen ikkuna asennettiin tällä tavalla, joten imukupit piti laittaa sisäpuolelle.





Tässä näkee ikkunan sävyn verrattuna ikkunattomaan näköalaan.

Asentajilla oli tehtaan kello viheltänyt klo 16.00 ja he lupasivat tulla seuraavana aamuna jatkamaan. Eilen saatiin siis yläkerran kaikki ikkunat asennettua ja terassin ovi nostettua yläkertaan. Lisäksi alakerrassa oli nostettu isot ikkunat paikoilleen, mutta niitä ei vielä ehditty vaahdottamaan. Tänään oli sitten kiinnitetty kaikki alakerran ikkunat ja asennettu yläkerran terassin ovi. Alakerran ovien asentaminen jää meille itselle, kun ovien asennus ei kuulunut sopimukseen. Yläkerran terassin oven Skaalan kaverit asensivat poikkeuksellisesti, koska alakerrasta jätettiin kaksi pientä ikkunaa asentamatta. Nämä pienet ikkunat asennamme itse myöhemmin, jahka lumi talon takaa ja päädystä sulaa.

On muuten aivan erinäköinen talo kuin mitä ennen ikkunoita. Siis se näyttää jo talolta, ainakin omaan silmään. Tässä vähän kuvanäytettä, niin voi verrata edellisen blogimerkinnän kuviin.

Talo edestä eilen

Talo autokatoksen päädystä

Ikkunat talon takana - tuonne keskivaiheille lumikasan alle tulee ehkä kylppärin ikkuna (Jani haluaa nähdä ensin, miten sulamisvedet keväällä käyttäytyvät talon takana ja sen jälkeen ratkeaa ikkunan kohtalo)


Lähikuvaa sisäpuolelta sen jälkeen kun ikkuna on asennettu (työkaluina kiiloja, ruuveja ja uretaania)

Kiinnostunut naapuri ihailee meidän ikkunoita ;)

Kuvaan on päässyt myös uudet telineet, jotka hankittiin sisähommia helpottamaan

 Eilen pilkun viilaajan luonteeni pääsi taas hyötykäyttöön ja bongasin yhdestä ikkunasta käytetyn (mustunut ja kitillä sotkettu) sälekaihtimen säätönupin. Se on varmaan tehtaalla vahingossa jäänyt ikkunaan. Samaten alakerran isojen ikkunoiden karmissa näkyi jo kauempaa iso kittiläikkä, mikä on jäänyt hiomatta ja maalaamatta. Näiden lisäksi tänään oli löytynyt joitain muitakin puutteita laadussa (mm. terassi oven karmissa iso skraadu). Näitä Jani oli käynyt läpi asentajien kanssa ja kaikki oli merkattu ylös. Nämä hoidetaan kuntoon myöhemmin siten, että Skaalalta tullaan tekemään tarvittavat korjaukset. Kai se vaan niin on, että priimaa on vaikea enää nykyään saada mistään.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Work, work, work, work harder!

Päivä alkaa palkkatöissä klo 7 ja jatkuu raksalla klo 16-xx. Jotenkin siihen on jo tottunut, ettei paljoa muuta elämää olekaan, saati vapaapäiviä. Mutta välillä työ palkitsee, kun kokee jonkin työvaiheen valmistumisen. Näitä on ollut nyt useampia kohtuu lyhyen ajan sisään.

Paljon on tapahtunut sitten joulun: ikkuna-aukot on siistitty asennusvalmiiksi, tuulensuojalevyt on asennettu rungon ja katon väliin, räystäsverkot nidottu paikoilleen, ääniloukkuja tehdään parhaillaan ja ikkunoiden asennus on tulevana tiistaina.


Tässä kuvassa yläkerran aukot tehty ja tuulensuojalevyt asennettu

Tuulensuojalevyissä meni uskomaton määrä aikaa, kun teimme ne vasta kattourakan jälkeen aikataulujen takia. Normaalisti ne tehtäisiin ennen kattoristikoiden asennusta, tai heti niiden jälkeen, jolloin olisi ainakin tuhat kertaa helpompaa askarrella niitä. Nyt jouduimme tekemään ne ahtaassa tilassa, kun katto pään päällä "hiukan" hankaloitti operaatiota. Käytännössä jouduimme asentamaan ne sisäpuolelta siten, että jokainen omiin mittoihin sahattu harkon eriste ( käytimme harkkojen eristettä tässä operaatiossa ) asennettiin ulkopuolelta. Siis kappale käteen ja ojennus ulkokautta paikoilleen. Muutama ärrä siinä saattoi tulla... Pa*ka homma, mutta tulipa tehtyä :).

Tuulensuojalevyt sisältäpäin. Kuvassa myös höyrysulku joka on asennettu yläjuoksun alle, ja se liitetään katon höyrysulkuun, jolloin saadaan katon ja seinän liitos tiiviiksi.
Sitten oli vuorossa ikkuna-aukkojen viimeistely. Ikkuna-aukot viimeistellään siis sekä ulko- että sisäkautta.
Yläkerran aukot teimme ulkopuolelta rakennustelineiltä, mutta sisäpuolet piti vielä viimeistellä oikeisiin mittoihin ikkunoita varten. Sisäpuolen eriste leikattiin apukarmin kokoon ja samaa mittaa jatkettiin hiukan myös ulkoeristeeseen, jolloin ikkunalle jää pieni kynnys, jolloin kylmäsilta on mahdollisimman pieni. Ikkuna siis asennetaan osittain sekä apukarmin että ulkoeristeen päälle.

Ikkunan pesu? Ei vielä...


Sisäeristeen sahailua

Välillä pituus vaan loppuu kesken.

Nyt on myös alakerran aukot viimeistelty, mutta kuvia ei niistä vielä ole. Ikkunoiden asennus on tulevana tiistaina, jee!

Neljä kollia ( siis pakettia ) odottaa asennusta
Asennus tulee Skaalalta. Tämän päätimme, kun saimme tietää kuinka paljon ikkuna painaa. Meillä on neljä isoa ikkunaa yläkerrassa, joista jokainen painaa sen pari sataa kiloa. Lisäksi ikkunat olivat sen verran tyyriit, että parempi kun joku muu rikkoo ne asennettaessa. Ikkunoissa on Skaalan Frostfree pinnoite, jonka pitäisi estää ikkunoiden huurtuminen, tai jopa jäätyminen, mitä monessa uudessa talossa näkee erityisesti syksyisin.

Rakennusluvassa lukee, että katolle pitää tehdä ääniloukku. No sehän on myös sitten varsin mukavaa puuhaa! Tarkoittaa sitä, että tuulensuojalevyjen sisäpuolelle laitetaan ensin 50mm villa ja sitten 2x13mm kipsilevyt, kattoon samalla kaavalla, mutta katon suuntaisesti 1,2m pituudelta. Ja kiertäen ympäri koko seinälinjan. Tämän tarkoitus on vielä arvoitus. Sen pitäisi vaimentaa ääntä, joka kantautuu räystäistä, mutta kukaan ei ole vielä osannut selittää uskottavasti, miksei sitten koko hemmetin kattoa vuorata samalla periaatteella? Suurimmassa osassa kattoa on vain kate ja puhallusvilla eristämässä ääntä.
Siinä niitä piruja sitten on nätissä rivissä.



Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...