lauantai 30. kesäkuuta 2012

Keittiötoimittajan kanssa lyötiin kättä päälle

Keittiöasioiden miettiminen projektin tässä vaiheessa saattaa vaikuttaa asioiden eteen hyppäämiseltä. Kuitenkin siinä vaiheessa kun tehdään lvi- ja sähkösuunnitelmia, pitäisi olla joku käry siitä mihin liesituuletin, hana ja kodinkoneet sijoitetaan. Kävimme neljän eri keittiötoimittajan juttusilla ja loppujen lopuksi heillä oli kaikilla samanlainen ajatus siitä, millainen ratkaisu keittiölle varattuun tilaan on järkevää toteuttaa. Ehtona meillä oli, että saarekkeeseen ei tule mitään "toimintoja" ja työtilaa on niin paljon kuin mahdollista.

Ennakko-oletuksenamme oli, että kilpailutetaan toimittajat ja valitaan halvin tarjous. No, ihan niin se ei mennyt, vaan päädyimme lopulta valitsemaan sen toimittajan, jolla oli ainoana tarjota meitä miellyttävät struktuuripintaiset kalusteet. Hintakin oli lopulta pienen puristelun jälkeen kilpailukykyinen, kun mainostimme talomme olevan esittelykohde ja että meillä on huokeampia tarjouksia muilta laadukkailta keittiötoimittajilta. Myyjä sai lopulta sinnikkyydellään puhuttua "päämajasta markkinointitukea" tarjoukseensa. Näillä alennuksilla kalusteet tulivat hinnaltaan samalle viivalle muiden tarjoajien kanssa. Keittiötoimittajaksemme selviytyi siis Puustelli. Samaan pakettiin laitettiin myös kodinhoitohuoneen kalusteet.

Yllättävän aikaavievää puuhaa oli laskelmoida, kuinka paljon hyllytilaa ja laatikoita tarvitaan astioille, erilaisille laseille, kattiloille, kodinkoneille, sapuskoille ym. keittiöön hautautuville asioille. Toivon mukaan sitä säilytystilaa on nyt sitten tarpeeksi! Kodinkoneiden ominaisuudet ja keittiön värivalinnat aiheuttivat myös päänvaivaa. Keittiötä pitäisi jaksaa tuijottaa kauemmin kuin 5 vuotta, niin värivalinnan pitäisi olla mahdollisimman hyvin aikaa kestävä. Katsotaan sitten 10 vuoden päästä tehtiinkö oikea valinta. Kodinkoneista Puustellilla oli kevätkamppis ja netissä tunteja vietettyjen hintavertailujen jälkeen totesimme, että (ihme kyllä) kampanjatuotteet olivat huomattavasti edullisemmat kuin mitä vastaavat kodinkoneliikkeissä.

Nyt on siis hellan paikka varmistettu!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Ken toiselle kuoppaa kaivaa..

Tontilla on täysi tohina päällä. Ihan heikompaa hirvittää! Maata on kuskattu pois ja kalliotahan sieltä mullan alta löytyy. Kaivuutyöt on nyt hyvässä vaiheessa ja kun koko kuoppa on kaivettu, päästään louhimaan ja räjäyttelemään. Lähimmät talot (50 metrin päässä olevat) on laputettu ja heitä on pyydetty olemaan yhteydessä talokatselmuksen tekijään olemassaolevien vaurioiden kartoittamiseksi. Tärinämittarit naapuruston taloihin asennetaan sitten kun pamautellaan, joko loppuviikosta tai ensi viikon alusta.

Tässä vähän kuvia, mitä napsimme eilen tontilta.

Mies, uudet nokialaiset ja ojarumpu




















Autotallin kynnyksellä


Tällä vempaimella sitten louhitaan

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kaikki mikä voi mennä pieleen menee pieleen?


Ensin kahlattiin rakennuslupavellissä ja siitä kun selvittiin, niin johan oli seuraava häslinki odottamassa kulman takana. Talon kulmien merkintä tapahtui rakennusluvan myöntämisen jälkeen yllättävän nopeasti. Saimme kaupungin mittausosaston karpaasit tontille muutaman päivän sisällä puhelinsoitosta. Seuraavana päivänä menimme ihailemaan tulevan talomme kulmamerkkejä ja ihmettelimme kuinka iso piha meillä sittenkin on, kun olimme omissa mittailuissamme päätyneet erilaiseen lopputulokseen. Aikamme siinä mittailtuamme totesimme, että talon kulmat on merkitty aivan väärään paikkaan.. Heittoa oli useita metrejä ja näiden kulmien mukaan kun olisimme ryhtyneet hommiin, olisi autokatoksemme päätynyt naapurin tontille.

Tarinan opetus: tarkista aina muiden tekemä työ, koska viime kädessä artisti vastaa ja maksaa muiden mittavirheistä!

Toinen opetus räpsähti näpeille tänä aamuna. Maaurakoitsija soitteli ja tarjosi muhkeaa lisälaskua risujen poisviennistä. Tästä työstä ei lukenut erikseen sopimuksessa, joten tietysti he laskuttavat sen erikseen, kun suullisesti sovittiin että hoitavat risut pois tontilta. Tarinan opetus: sovi aina etukäteen pieneltäkin tuntuvien töiden laskutuksesta ja pyydä arvio kuinka monta työtuntia työhön menee, kuinka monta kuormaa pitää ajaa pois tontilta ja mitä se maksaa. Edellisen lisälaskun maaurakoitsijalta saimme viime viikolla, kun paalutettavan alueen rakentamiskustannuksia ei oltu huomioitu alkuperäisessä urakassa, joten nyt se piti sisällyttää sopimukseen. Tässä vaiheessa projektia on kyllä altavastaajan asemassa, kun ei oikein voi muuta tehdä kuin kaivaa kuvetta. Jos ei suostu maksamaan, pitää hankkia joku muu tekemään se työ mitä lisämaksu koskee, ja joka tapauksessa maksettavaa tulee lisää.

Aloituskokous pidettiin viime viikolla ja työt tontilla ovat siis käynnistyneet. Kaivurikuski on möyrinyt tontilla ja kaivanut maasta kaikki kannot. Kannot ja risut on kuskattu tontilta, kuten edellä kirjoitetusta saattoi päätellä, ja paikalle on tuotu räjäytysmatot ja kulkusillat. Jani on hätyytellyt perustussuunnittelijaa, jotta saisimme nopeasti perustussuunnitelman ja tiedon talon korosta. Viikonloppuna kuskasimme rautakaupasta peräkärryllä salaojaputkia maahan upotettavaksi. Kuormamme oli vähän kyseenalainen ja päätimme välttää isoja teitä jottemme joutuisi virkavallan puhuteltavaksi. Ei siinä sitten kauaa mennyt kun perässämme jo ajeli poliisiauto. Ei meitä sentään pysäytetty, mutta kyllä kävi hiki niskassa molemmilla, että näinköhän säästettiin rahtikuluissa 85 euroa..

Vähän se tulee yli kärrystä















Viikonloppuna askarreltiin kulmapukit, jotta talon kulmista olisi joku visio olemassa vielä parin viikon kuluttuakin. Hommaa hankaloitti huomattavasti se, että kaivurikuski oli jo päivän aikana ehtinyt tonkimaan yhden kulmamerkin pois paikoiltaan. Saa nähdä, osasimmeko arvioida ja mitata sen yhden kulman oikealle paikalle.

Kulmapukkien aatelia -tyylikäs!